Lauantai ilta meni kuten olin sen odottanutkin menevän. Yksin.
Tein perjantaisista pullistani laskiaispullia ja vispasin kermaa käsin. Kun olin vispannut sitä noin 45 minuuttia se muuttui äkkiä vetelästä litkusta voiksi, täydellinen epäonnistuminen tälläkin saralla. Insestistä kertova kirja ei vieläkään kiinnostanut, mutta luin sitä siltikin muutaman sivun. En pystynyt enempään
Sunnuntaina heräsin voimakkaaseen valoilmiöön. Oranssia valoa levisi huoneeseeni ja ihmettelin miten kaunis ilta-aurinko onkaan. Kellokin näytti kahdeksaa. Tarkistettuani kellon vielä kännykästä tajusin sen olevan aamuaurinko. Käänsin selkäni valolle painoin tyynyn kasvoilleni ja suljin silmäni tietäen unen vielä tulevan. Heräsin puoleltapäivin.
En ollut saanut siivottua perjantaina enkä lauantaina joten päätin siivota nyt. Istuin koneella yli tunnin ennenkuin tartuin ensimmäisiin lattialla lojuvista likavaatteistani. Pulla toisessa kädessä ja tavara toisessa löysin kuin löysinkin maton tavarapaljouden alta. Aurinko paistoi huoneeseen koko siivouksen ajan ja lopulta hyppelin imurin kanssa pelkät kalsarit jalassa. Toivottavasti naapurit ei harrasta lintubongausta parvekkeelta, mutta eipä olisi ollut ensimmäinen kerta.
En olisi jaksanut, mutta menin silti leikkimään sosiaalista kaverini luokse. Niitä on hyvä olla, mutta jotenkin tieto, viikkoa ennen sovitusta tapaamisesta vie idealta mehut. Tapaamista kun on odottanut monta päivää ja kun se vihdoinkin tulee, ei huvita.
Huomenna pitäisi kanssa olla sosiaalinen ja iloinen. Niinhän minä aina olenkin, on vain kuluttavaa koska kukaan ryhmästä ei ole niin läheinen, että voisin olla vaaasti se toinenkkin puoli minusta. Se puoli mitä olen vain yksin yön pimeimpinä hetkinä kun tiedän tarkalleen, ettei kukaan näe tai kuule sanojani ja tunteitani. Häntä minä kaipaan ja häntä tulen aina kaipaamaan.
Ehkä huomenna hymyilen ujoa hymyä hänelle...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti