Heräsin aamulla vähän ennen kellonsoittoa ja nukahdin uudelleen. Kun sitten kello virallisesti herätti olin kolme kertaa väsyneempi kuin olisi pitänyt olla. Pääsin silti ylös sängystä ja ehdin ajoissa bussiinkin. En ymmärrä ihmisiä jotka valittaa kun joutuvat kulkemaan paikymmentä metsiä lähimmälle bussipysäkille. Minulla on kaksi vaihtoehtoa jolla voin päästä kouluuni ajoissa. Kummalakin kerralla minun täytyy lähteä matkaan samaan aikaan aamusta. Minä joko kävelen lähimmälle pysäkille ja lähden bussilla toiselle pysäkille josta pääsen bussiin, mikä menee koulun likelle, tai otan pyörän ja pyöräilen sinne kauemmalle pysäkille. Jälimmäinen vaihtoehto on ollut vallitsevana jopa kovillakin pakkasilla, sillä busseja ei enää kulje jos lähden koululta myöhään, kuten tänään. Olenkin saanut muutaman kerran kävellä pakkasessa tuon koulumatkani pyöräilyosion.
Palaampa kuitenkin tähän päivään ja olin hyvin ylpeä itsestäni ja jäin koulun jälkeen sosialisoitumaan pieneen piiriin joka oli jo muutaman kerran kokoontunut. Hermostutti hieman, mutta ei kukaan minua noteerannut, vaikka en ollut aikaisemmin ollut mukana. Huomenna menee myöskin myöhään, sillä jään samojen ihmisten kanssa pyörimään koulun jälkeen. Harmiksi minun pitää lähteä aina kesken kaiken pois bussiaikataulun ollessa niin mätä.
Ihmiset on niin mukavia, mutta pimeään kotiin palaaminen tuntuu aina niin voimattomalta. Kun kaverit kysyy jäänkö yöksi ainoa tekosyyni on "ei minulla ole huomiseksi tarvittavia tavaroita mukana", vaikka sisälläni huudan: saanko nukkua sinun vieressäsi ihana kiinni. Ihmisen ikävä toisen luo on toisinaan suunnaton.
Enkä minä hymyillyt hänelle, vaikka mieli teki.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti