Tänään alkoi loma. Ei kai siinä muuta.
Lomalla teen kaikkea muuta kuin laiskottelen. Työtä on nyt niin paljon että itteäki itkettää.
Tänään vastsasin eräälle henkillölle jonka kanssa olen jo muutaman viestin vaihtanut. Ja yllätin itsenikin kun vietin loppuun lisäsin paikan ja kellonajan tälle päivälle. Tiesin ettei parin tunnin varotusajalla mitään ehdi tehdä, vaan minua tuo pyöräretki piristi hirveästi. Olinkin koululla istunut ihan tarpeeksi ja kaveri heitti kotiin nii ei tarvinnut edes kävellä bussiasemalle.
Kun nyt sitten sen "tapaamisen" jälkeen tulin kotiin ja terkistin viestini olin saanut tapaamisen kohteelta viestiä, ihme ja kumma. Hän vain valitteli ettei ehdi kaupungille kun hänellä oli vain puoli tuntia aikaa ennen tapaamisaikaa ja selitteli vielä lisää jotain ympäripyöreää. Mielikuvaksi jäi ettei vain ollut herralla kanttia tulla paikalle, koska ei ole kahvilajutustelu ihmisiä.
Minä olen kuitenkin ylpeä itsestäni kun uskalsin sentään tapaamista ehdotella.
perjantai 27. helmikuuta 2009
torstai 26. helmikuuta 2009
Repeat yesterday
Tänäänkin aamu lähti liikkeelle yhtä hitaasti kuin eilenkin. Lähdin koululle myöhäisemmällä bussilla ja tiesin myöhästyväni. Onnekseni luokkatoverikin oli liikkeellä hieman myöhässä ja tuli myöskin myöhemmällä bussilla. Ja opettaja tuli samalla ovenavauksella kanssani.
Tein kolmen viikon kestävän koulutehtäväni vaikeimman osion, hieman mutkan kautta, mutta tein sen silti.
Opettaaja vannotti: "Tämän jos tyritte se on hyvästi sitten työlle, sitä ei voi enää pelastaa kuin ihme eikä oikeestaan sekään."
"Minä teen tämän ja viimeisen vaiheen ja te seuraatte sivusta ja jos tapahtuu jotain suunnitelmasta poikkeavaa te ootte siinä pelastamasa tilannetta."
Tein kyseiset vaiheet yhtä aikaa erään pojan kanssa ja hän pääsi ennen minua viimeiseen vaiheeseen. Koska aika oli hieman kortilla opettaja penäsi minua seuraamaan sivusta ja tekemään toiseksi viimeisen vaiheen itse. Hirvittti, sillä kaikille muille opettaja oli tehnyt kyseisen vaiheen itse. Kun olin melkein tehnyt vaiheen valmiiksi tapahtui onnettomuus. Ei onneksi minulla vaan minua ennen olevalla pojalla. Opettaja ja poika yritti pelastaa tilannetta ja minä huusin kaiken yli että olisi nyt valmista. "Hyvä mene sit jatkamaan, kyllähän sä näit miten se tehdään." Jouduin sitten viimeisenkin vaiheen tekemään itse. Kun olin aloitellut opettaja kävi kuitenkin katsomassa minua ja auttoi sen minuutin verran ennenkuin meni pelastamaan sen mitä pelastettavissa oli pojan työstä
.
Kai sitä pitäisi tuntea jotain ylpeyttä, sillä olen ollut ainoa ryhmästä joka teki nämä vaiheet itse. Huomenna näen miten onnistuin. Huonosti mahdollisesti.
Kotiintulo jälleen venähti iltakurssin alettua taas. Mahdollisesti venyn koululla tästälähtien joka ilta paitsi perjantaina, paitsi huomenna. Täytyy saada työ mahdollisismman valmiiksi ennen lomaviikkoa. Viikko ilman koulua ja viikko ilman koulua. Onko se hyvä vai huono juttu?
Niin kuten olin kertomassa kotiintuloni venähti. Saavuin yksin kotiin ja tein mikroaterian. Voiko olla yksinäisempää kuin syödä yksin yhden hengen mikroateria?
Ja niin, minä olen lisännyt deittipalveluun profiilini viikonloppuna ja olen peräti saanut vastauksia. Olin eilen rohkea ja vastasin kahteen niistä. Olin saanut heti perään vastauksen toiselta tyypiltä ja nyt vain ihmetyttää mikähän netti riippuvainen stalkkeri minulle vastaa kun vastausviesti oli lähetetty alle tunti omani lähettämisen. Tähän mennessä on ollut hyviä (yksi) kokemuksia noista palveluista, toivottavasti tämä ei tuo sitä negatiivista.
En hymyillyt hänelle, vaikka hän jonotti takanani.
Tein kolmen viikon kestävän koulutehtäväni vaikeimman osion, hieman mutkan kautta, mutta tein sen silti.
Opettaaja vannotti: "Tämän jos tyritte se on hyvästi sitten työlle, sitä ei voi enää pelastaa kuin ihme eikä oikeestaan sekään."
"Minä teen tämän ja viimeisen vaiheen ja te seuraatte sivusta ja jos tapahtuu jotain suunnitelmasta poikkeavaa te ootte siinä pelastamasa tilannetta."
Tein kyseiset vaiheet yhtä aikaa erään pojan kanssa ja hän pääsi ennen minua viimeiseen vaiheeseen. Koska aika oli hieman kortilla opettaja penäsi minua seuraamaan sivusta ja tekemään toiseksi viimeisen vaiheen itse. Hirvittti, sillä kaikille muille opettaja oli tehnyt kyseisen vaiheen itse. Kun olin melkein tehnyt vaiheen valmiiksi tapahtui onnettomuus. Ei onneksi minulla vaan minua ennen olevalla pojalla. Opettaja ja poika yritti pelastaa tilannetta ja minä huusin kaiken yli että olisi nyt valmista. "Hyvä mene sit jatkamaan, kyllähän sä näit miten se tehdään." Jouduin sitten viimeisenkin vaiheen tekemään itse. Kun olin aloitellut opettaja kävi kuitenkin katsomassa minua ja auttoi sen minuutin verran ennenkuin meni pelastamaan sen mitä pelastettavissa oli pojan työstä
.
Kai sitä pitäisi tuntea jotain ylpeyttä, sillä olen ollut ainoa ryhmästä joka teki nämä vaiheet itse. Huomenna näen miten onnistuin. Huonosti mahdollisesti.
Kotiintulo jälleen venähti iltakurssin alettua taas. Mahdollisesti venyn koululla tästälähtien joka ilta paitsi perjantaina, paitsi huomenna. Täytyy saada työ mahdollisismman valmiiksi ennen lomaviikkoa. Viikko ilman koulua ja viikko ilman koulua. Onko se hyvä vai huono juttu?
Niin kuten olin kertomassa kotiintuloni venähti. Saavuin yksin kotiin ja tein mikroaterian. Voiko olla yksinäisempää kuin syödä yksin yhden hengen mikroateria?
Ja niin, minä olen lisännyt deittipalveluun profiilini viikonloppuna ja olen peräti saanut vastauksia. Olin eilen rohkea ja vastasin kahteen niistä. Olin saanut heti perään vastauksen toiselta tyypiltä ja nyt vain ihmetyttää mikähän netti riippuvainen stalkkeri minulle vastaa kun vastausviesti oli lähetetty alle tunti omani lähettämisen. Tähän mennessä on ollut hyviä (yksi) kokemuksia noista palveluista, toivottavasti tämä ei tuo sitä negatiivista.
En hymyillyt hänelle, vaikka hän jonotti takanani.
keskiviikko 25. helmikuuta 2009
Suuri pettymysten päivä
Heräsin aamulla ja huomasin kuukautisteni alkaneen, kipujakin oli. Tein aamurutiinini kuten tavallista, hampaita pestessäni tajusin että pyöräily olisi täyttä tuskaa kyseisenä hetkenä. Päätinkin sitten siltä seisomalta lähteä bussilla enkä pyörällä.
Bussi lähtisi kymmenen minuuttia yli pysäkiltä ja kuten aina ennenkin, niinä aamuina kun lähden pysäkille tänäänkin lähdin tasalta liikkeelle. Kun olin päässyt pyörätielle jonka varrella pysäkki oli bussi pyyhkäisi ohitseni ja minä saan katsella kun matkustajat nousevat kyytiin pysäkiltä, mikä tuntuu olevan kilometrien päässä. Eipä siinä seuraava bussi tulisi 13 minuuttia yli ja siihen oli vielä aikaa. Ja eikö se vain tapahdukin kun olen puolessa välissä matkaa, seuraava bussi pyyhki ohitseni. Minulla ei ole hajuakaan milloin kolmas lähtisi, niinpä epätoivoisena lähden kuukautisten vaivamana juoksuun ja heilutan kättäni. Onneksi bussi pysähtyy pysäkillä. Puuskutan ja kiitän kuskia joka täykeänä vastaa: Sitä voi lähtä aikasemminkin. Meinaa tulla itku. Istun ensimmäiselle penkille ja mietin "ite olit melkeen kymmenen minuuttia etuajassa." Sillä kello on vasta 5 minuuttia yli.
Koululla oli kiire ja opettajan hermot olivat heikoilla enkä saanut työtä valmiiksi, koska olin unohtanut luennon jonne piti mennä. Taas huomenna, minä saan sen valmiiksi. Vietin luppoaikaa luennon jälkeen sillä keskiviikkosin on viikon kohokohta. Ja kun olimme melkein perillä tapaamispaikalla. Siellä oli odottamassa jo muitakin ja he sanoivat ovessa olleen ilmoitus, jossa kaikki iltavuorot oli peruttu paikallisen juhlan järjestämisen takia. Pettymys pettymyksen perään. Liikunta olisi tehnyt niin hyvää kuukautisilleni.
Enkä minä hymyillyt hänelle tänäänkään. Ja vaikuttaa että on tapahtunut suurta negatiivista takapakkia.
Hän, on henkilö jota kunnioitan suuresti hänen taitojensa takia ja jonka kanssa minulla on ollut monia mielenkiintoisia keskusteluja. Kai hän ei tunne enää tarvetta keskustella minun kanssani syvällisesti. Harmi.
Bussi lähtisi kymmenen minuuttia yli pysäkiltä ja kuten aina ennenkin, niinä aamuina kun lähden pysäkille tänäänkin lähdin tasalta liikkeelle. Kun olin päässyt pyörätielle jonka varrella pysäkki oli bussi pyyhkäisi ohitseni ja minä saan katsella kun matkustajat nousevat kyytiin pysäkiltä, mikä tuntuu olevan kilometrien päässä. Eipä siinä seuraava bussi tulisi 13 minuuttia yli ja siihen oli vielä aikaa. Ja eikö se vain tapahdukin kun olen puolessa välissä matkaa, seuraava bussi pyyhki ohitseni. Minulla ei ole hajuakaan milloin kolmas lähtisi, niinpä epätoivoisena lähden kuukautisten vaivamana juoksuun ja heilutan kättäni. Onneksi bussi pysähtyy pysäkillä. Puuskutan ja kiitän kuskia joka täykeänä vastaa: Sitä voi lähtä aikasemminkin. Meinaa tulla itku. Istun ensimmäiselle penkille ja mietin "ite olit melkeen kymmenen minuuttia etuajassa." Sillä kello on vasta 5 minuuttia yli.
Koululla oli kiire ja opettajan hermot olivat heikoilla enkä saanut työtä valmiiksi, koska olin unohtanut luennon jonne piti mennä. Taas huomenna, minä saan sen valmiiksi. Vietin luppoaikaa luennon jälkeen sillä keskiviikkosin on viikon kohokohta. Ja kun olimme melkein perillä tapaamispaikalla. Siellä oli odottamassa jo muitakin ja he sanoivat ovessa olleen ilmoitus, jossa kaikki iltavuorot oli peruttu paikallisen juhlan järjestämisen takia. Pettymys pettymyksen perään. Liikunta olisi tehnyt niin hyvää kuukautisilleni.
Enkä minä hymyillyt hänelle tänäänkään. Ja vaikuttaa että on tapahtunut suurta negatiivista takapakkia.
Hän, on henkilö jota kunnioitan suuresti hänen taitojensa takia ja jonka kanssa minulla on ollut monia mielenkiintoisia keskusteluja. Kai hän ei tunne enää tarvetta keskustella minun kanssani syvällisesti. Harmi.
tiistai 24. helmikuuta 2009
Se jäi kaivelemaan
Tänään oli juuri sellainen päivä kuin olin sen olettanut olevan. Sain kuitenkin hiertymän sormeeni ja nyt ihoni on siitä kohtaa kipeä. Kaikki sujuu koululla kuten pitääkin opettajan kuitenkin hermoillessa kun on vaike juttu meneillään. Se on kuitenkin pian ohi minun osaltani, huomenna siis.
Tänäänkin jäin keskustelemaan pidemmäksi aikaa muiden kanssa ja joudun lähtemään surukseni pois taas kesken kaiken. Sain häneltä ääntä korottaen negatiivisen vastalauseen, vaikka en hänelle puhunutkaan, se jäi kaivelemaan ja kaivelee edelleen. En hymyillyt hänelle tänään, vaikka katseemme sivusivat toisiaan.
Jos minulla olisi nyt joku, jonka viereen voisin nukahtaa, varmasti olisin jo nukkumassa. Nukkuisin pieni hymy huulilla ja onnesta tuhisten. Minä kaipaan läsnäoloa.
Tänäänkin jäin keskustelemaan pidemmäksi aikaa muiden kanssa ja joudun lähtemään surukseni pois taas kesken kaiken. Sain häneltä ääntä korottaen negatiivisen vastalauseen, vaikka en hänelle puhunutkaan, se jäi kaivelemaan ja kaivelee edelleen. En hymyillyt hänelle tänään, vaikka katseemme sivusivat toisiaan.
Jos minulla olisi nyt joku, jonka viereen voisin nukahtaa, varmasti olisin jo nukkumassa. Nukkuisin pieni hymy huulilla ja onnesta tuhisten. Minä kaipaan läsnäoloa.
maanantai 23. helmikuuta 2009
Tavallisuudesta poikkeava maanantai
Heräsin aamulla vähän ennen kellonsoittoa ja nukahdin uudelleen. Kun sitten kello virallisesti herätti olin kolme kertaa väsyneempi kuin olisi pitänyt olla. Pääsin silti ylös sängystä ja ehdin ajoissa bussiinkin. En ymmärrä ihmisiä jotka valittaa kun joutuvat kulkemaan paikymmentä metsiä lähimmälle bussipysäkille. Minulla on kaksi vaihtoehtoa jolla voin päästä kouluuni ajoissa. Kummalakin kerralla minun täytyy lähteä matkaan samaan aikaan aamusta. Minä joko kävelen lähimmälle pysäkille ja lähden bussilla toiselle pysäkille josta pääsen bussiin, mikä menee koulun likelle, tai otan pyörän ja pyöräilen sinne kauemmalle pysäkille. Jälimmäinen vaihtoehto on ollut vallitsevana jopa kovillakin pakkasilla, sillä busseja ei enää kulje jos lähden koululta myöhään, kuten tänään. Olenkin saanut muutaman kerran kävellä pakkasessa tuon koulumatkani pyöräilyosion.
Palaampa kuitenkin tähän päivään ja olin hyvin ylpeä itsestäni ja jäin koulun jälkeen sosialisoitumaan pieneen piiriin joka oli jo muutaman kerran kokoontunut. Hermostutti hieman, mutta ei kukaan minua noteerannut, vaikka en ollut aikaisemmin ollut mukana. Huomenna menee myöskin myöhään, sillä jään samojen ihmisten kanssa pyörimään koulun jälkeen. Harmiksi minun pitää lähteä aina kesken kaiken pois bussiaikataulun ollessa niin mätä.
Ihmiset on niin mukavia, mutta pimeään kotiin palaaminen tuntuu aina niin voimattomalta. Kun kaverit kysyy jäänkö yöksi ainoa tekosyyni on "ei minulla ole huomiseksi tarvittavia tavaroita mukana", vaikka sisälläni huudan: saanko nukkua sinun vieressäsi ihana kiinni. Ihmisen ikävä toisen luo on toisinaan suunnaton.
Enkä minä hymyillyt hänelle, vaikka mieli teki.
Palaampa kuitenkin tähän päivään ja olin hyvin ylpeä itsestäni ja jäin koulun jälkeen sosialisoitumaan pieneen piiriin joka oli jo muutaman kerran kokoontunut. Hermostutti hieman, mutta ei kukaan minua noteerannut, vaikka en ollut aikaisemmin ollut mukana. Huomenna menee myöskin myöhään, sillä jään samojen ihmisten kanssa pyörimään koulun jälkeen. Harmiksi minun pitää lähteä aina kesken kaiken pois bussiaikataulun ollessa niin mätä.
Ihmiset on niin mukavia, mutta pimeään kotiin palaaminen tuntuu aina niin voimattomalta. Kun kaverit kysyy jäänkö yöksi ainoa tekosyyni on "ei minulla ole huomiseksi tarvittavia tavaroita mukana", vaikka sisälläni huudan: saanko nukkua sinun vieressäsi ihana kiinni. Ihmisen ikävä toisen luo on toisinaan suunnaton.
Enkä minä hymyillyt hänelle, vaikka mieli teki.
sunnuntai 22. helmikuuta 2009
Valoisasta aamusta tummaan iltaan
Lauantai ilta meni kuten olin sen odottanutkin menevän. Yksin.
Tein perjantaisista pullistani laskiaispullia ja vispasin kermaa käsin. Kun olin vispannut sitä noin 45 minuuttia se muuttui äkkiä vetelästä litkusta voiksi, täydellinen epäonnistuminen tälläkin saralla. Insestistä kertova kirja ei vieläkään kiinnostanut, mutta luin sitä siltikin muutaman sivun. En pystynyt enempään
Sunnuntaina heräsin voimakkaaseen valoilmiöön. Oranssia valoa levisi huoneeseeni ja ihmettelin miten kaunis ilta-aurinko onkaan. Kellokin näytti kahdeksaa. Tarkistettuani kellon vielä kännykästä tajusin sen olevan aamuaurinko. Käänsin selkäni valolle painoin tyynyn kasvoilleni ja suljin silmäni tietäen unen vielä tulevan. Heräsin puoleltapäivin.
En ollut saanut siivottua perjantaina enkä lauantaina joten päätin siivota nyt. Istuin koneella yli tunnin ennenkuin tartuin ensimmäisiin lattialla lojuvista likavaatteistani. Pulla toisessa kädessä ja tavara toisessa löysin kuin löysinkin maton tavarapaljouden alta. Aurinko paistoi huoneeseen koko siivouksen ajan ja lopulta hyppelin imurin kanssa pelkät kalsarit jalassa. Toivottavasti naapurit ei harrasta lintubongausta parvekkeelta, mutta eipä olisi ollut ensimmäinen kerta.
En olisi jaksanut, mutta menin silti leikkimään sosiaalista kaverini luokse. Niitä on hyvä olla, mutta jotenkin tieto, viikkoa ennen sovitusta tapaamisesta vie idealta mehut. Tapaamista kun on odottanut monta päivää ja kun se vihdoinkin tulee, ei huvita.
Huomenna pitäisi kanssa olla sosiaalinen ja iloinen. Niinhän minä aina olenkin, on vain kuluttavaa koska kukaan ryhmästä ei ole niin läheinen, että voisin olla vaaasti se toinenkkin puoli minusta. Se puoli mitä olen vain yksin yön pimeimpinä hetkinä kun tiedän tarkalleen, ettei kukaan näe tai kuule sanojani ja tunteitani. Häntä minä kaipaan ja häntä tulen aina kaipaamaan.
Ehkä huomenna hymyilen ujoa hymyä hänelle...
Tein perjantaisista pullistani laskiaispullia ja vispasin kermaa käsin. Kun olin vispannut sitä noin 45 minuuttia se muuttui äkkiä vetelästä litkusta voiksi, täydellinen epäonnistuminen tälläkin saralla. Insestistä kertova kirja ei vieläkään kiinnostanut, mutta luin sitä siltikin muutaman sivun. En pystynyt enempään
Sunnuntaina heräsin voimakkaaseen valoilmiöön. Oranssia valoa levisi huoneeseeni ja ihmettelin miten kaunis ilta-aurinko onkaan. Kellokin näytti kahdeksaa. Tarkistettuani kellon vielä kännykästä tajusin sen olevan aamuaurinko. Käänsin selkäni valolle painoin tyynyn kasvoilleni ja suljin silmäni tietäen unen vielä tulevan. Heräsin puoleltapäivin.
En ollut saanut siivottua perjantaina enkä lauantaina joten päätin siivota nyt. Istuin koneella yli tunnin ennenkuin tartuin ensimmäisiin lattialla lojuvista likavaatteistani. Pulla toisessa kädessä ja tavara toisessa löysin kuin löysinkin maton tavarapaljouden alta. Aurinko paistoi huoneeseen koko siivouksen ajan ja lopulta hyppelin imurin kanssa pelkät kalsarit jalassa. Toivottavasti naapurit ei harrasta lintubongausta parvekkeelta, mutta eipä olisi ollut ensimmäinen kerta.
En olisi jaksanut, mutta menin silti leikkimään sosiaalista kaverini luokse. Niitä on hyvä olla, mutta jotenkin tieto, viikkoa ennen sovitusta tapaamisesta vie idealta mehut. Tapaamista kun on odottanut monta päivää ja kun se vihdoinkin tulee, ei huvita.
Huomenna pitäisi kanssa olla sosiaalinen ja iloinen. Niinhän minä aina olenkin, on vain kuluttavaa koska kukaan ryhmästä ei ole niin läheinen, että voisin olla vaaasti se toinenkkin puoli minusta. Se puoli mitä olen vain yksin yön pimeimpinä hetkinä kun tiedän tarkalleen, ettei kukaan näe tai kuule sanojani ja tunteitani. Häntä minä kaipaan ja häntä tulen aina kaipaamaan.
Ehkä huomenna hymyilen ujoa hymyä hänelle...
lauantai 21. helmikuuta 2009
Yksi lauantai tuhansien yksinäisten joukossa
Perjantai muistutti minua taas kuinka helppoa kaikki olisi jos minulla vain olisi joku jonka viereen palata.
Kirosin ja uhkasin maailmankaikkeutta ja omaa tyhmyyttäni mennessäni kauppaan perjantai ruuhkien aikana. Ostin leipomistarvikkeita ja kuvittelin jo kuinka voisin kietoutua vilttiin sohvalle kylmän maidon, lämpimän pullan, hyvän kirjan kanssa ja tuhista rakkaan kyljessä kiinni.
Käräytin hieman ensimmäisen pullapellillisen, maito oli lämmintä, koska olin unohtanut sen pöydälle ja ainoa seurani oli messengerin kautta jutteleva entinen poikaystäväni, joka oli alottanut kupin kallistamisen. En minä seurasta valita, mutta jos vain kaikki olisi ollut toisin.
Illalla sänkyyn mennessäni, jo alkuyöstä, mietin kuka voisi olla se joka käpertyisi viereeni. Kävin mielessäni läpi ihmisiä joiden vieressä olen nukkunut ja jotka voisivat nukkua minun vieressäni ja lauantai aamulla herättyäni mäykkyisen peiton ja muodottomien tyynyjen seurasta pystyin vain huokaisemaan.
Korkkasin hyvin rakkausromaanilta tuntuvan kirjan, koska insestistä kertova kirja ei houkuttanut. Tunsin itseni hyvin surkeaksi eilen leipomieni pullien ja kirjan seurassa.
Edessä yksinäinen lauantai-ilta.
Kirosin ja uhkasin maailmankaikkeutta ja omaa tyhmyyttäni mennessäni kauppaan perjantai ruuhkien aikana. Ostin leipomistarvikkeita ja kuvittelin jo kuinka voisin kietoutua vilttiin sohvalle kylmän maidon, lämpimän pullan, hyvän kirjan kanssa ja tuhista rakkaan kyljessä kiinni.
Käräytin hieman ensimmäisen pullapellillisen, maito oli lämmintä, koska olin unohtanut sen pöydälle ja ainoa seurani oli messengerin kautta jutteleva entinen poikaystäväni, joka oli alottanut kupin kallistamisen. En minä seurasta valita, mutta jos vain kaikki olisi ollut toisin.
Illalla sänkyyn mennessäni, jo alkuyöstä, mietin kuka voisi olla se joka käpertyisi viereeni. Kävin mielessäni läpi ihmisiä joiden vieressä olen nukkunut ja jotka voisivat nukkua minun vieressäni ja lauantai aamulla herättyäni mäykkyisen peiton ja muodottomien tyynyjen seurasta pystyin vain huokaisemaan.
Korkkasin hyvin rakkausromaanilta tuntuvan kirjan, koska insestistä kertova kirja ei houkuttanut. Tunsin itseni hyvin surkeaksi eilen leipomieni pullien ja kirjan seurassa.
Edessä yksinäinen lauantai-ilta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)